Sopimusehdot

  1. Sopimusehtojen soveltaminen

 

Näitä Pilvipalveluohjelmiston yleisiä sopimusehtoja (”Yleiset

sopimusehdot”) sovelletaan Solmio-kassa Oy:n tai Solmio-kassa Oy:n valtuuttaman

jälleenmyyjän (”Toimittaja”) ja Pilvipalveluohjelmiston tilaajan (”Asiakas”)

väliseen Pilvipalveluohjelmisto-sopimukseen (”Sopimus”) sekä

Sopimuksen alla toimitettaviin tuotteisiin ja palveluihin.

Sopimus syntyy, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet Sopimuksen tai kun

Toimittaja on muutoin hyväksynyt Asiakkaan allekirjoittaman Sopimuksen.

Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan kaikkiin Asiakkaan kanssa samaan

konserniin kuuluviin yhtiöihin, joille Toimittaja toimittaa

Pilvipalveluohjelmistoa.

 

  1. Sopimuksen kohde ja määritelmät

 

Toimittaja tuottaa Asiakkaalle Sopimuksessa sovitun mukaisesti:

- Android kassakonesovellus ja taustajärjestelmä.

Näissä Yleisissä sopimusehdoissa ”Pilvipalveluohjelmistolla” tarkoitetaan

Toimittajan omistamia ohjelmistoja. ”Laitteella” tarkoitetaan Toimittajan

omistamia laitteita ja siihen liittyviä ohjelmistoja.

Toimittaja toimittaa Asiakkaan pyynnöstä kulloinkin voimassa olevat

palvelukuvaukset ja käyttöohjeet Pilvipalveluohjelmistolle.

 

  1. Pilvipalveluohjelmiston tuottaminen

 

Toimittaja tuottaa Sopimuksen mukaisen Pilvipalveluohjelmiston

Toimittajan menetelmiä käyttäen ja parhaaksi katsomallaan tavalla ja

käyttää Pilvipalveluohjelmiston tuottamisessa alihankkijoita. Osapuoli

vastaa käyttämänsä alihankkijan suorituksesta kuten omastaan.

Toimittajalla on oikeus tehdä Pilvipalveluohjelmiston tekniikkaan ja

käyttöön vaikuttavia muutoksia ja päivityksiä. Jos tällaiset muutokset

edellyttävät muutoksia Asiakkaan laitteisiin tai ohjelmistoihin, Asiakkaan

tulee omalla kustannuksellaan huolehtia tällaisista muutoksista.

Toimittaja ilmoittaa Asiakkaaseen vaikuttavista Pilvipalveluohjelmiston

muutoksista kohtuullisessa ajassa ja kuitenkin vähintään 14 päivää

etukäteen. Asiakkaan pyytämistä muutoksista palvelun sisältöön peritään

Toimittajan määrittämä maksu.

 

  1. Pilvipalveluohjelmistoon liittymisen edellytykset

 

Pilvipalveluohjelmistoon liittyminen ja sen käyttäminen edellyttää

kulloinkin, että:
(a) Asiakkaalla on voimassa oleva sopimus Toimittajan kanssa;
(b) Asiakkaalla on voimassa oleva käyttölisenssi;
(c) Asiakas noudattaa Toimittajan kulloinkin antamia kirjallisia ohjeita pilvipalveluohjelmiston käyttämisestä.

 

Toimittajalla on oikeus julkaista ohjeita Asiakkaalle ilmoittamallaan

Internet-sivustolla. Olennaisista muutoksista ohjeisiin Toimittaja tiedottaa

lisäksi Asiakkaalle erikseen.

Mikäli Asiakkaalle tarjottava Pilvipalveluohjelmisto sisältää Asiakkaan

tietojärjestelmiin integroitavia osia, Asiakkaan tulee etukäteen varmistaa

tietojärjestelmänsä ja Pilvipalveluohjelmiston yhteensopivuus. Sopimus ei

velvoita toimittamaan kehittämään, toimittamaan tai ylläpitämään

Asiakkaan tietojärjestelmään yhteensopivaa Pilvipalveluohjelmistoa ellei

tästä ole erikseen kirjallisesti sovittu.

 

  1. Asiakkaan tietojen toimittaminen

 

Asiakkaan on toimitettava Toimittajalle kunkin palvelun, tai tuotteen

toimittamiseen liittyvät esiasennustiedot sovitun aikataulun mukaisesti, ja

ilmoitettava hyvissä ajoin kaikista muutoksista antamissaan tiedoissa sekä

muista Pilvipalveluohjelmiston suorittamisen kannalta tarpeellisista

seikoista. Tiedot on toimitettava Toimittajan ilmoittavan tavan mukaisesti.

Asiakas vastaa Toimittajalle antamistaan tiedoista ja niiden

oikeellisuudesta.

Asiakas vastaa omien tietojensa, jotka vaikuttavat Pilvipalveluohjelmiston

käytettävyyteen ja turvallisuuteen, oikeellisuudesta ja muuttuneiden

tietojen päivittämisestä Pilvipalveluohjelmistoon tai Toimittajalle.

Asiakkaalla on velvollisuus ilmoittaa viipymättä Toimittajalle kaikki

merkitykselliset tiedot sekä niiden muutokset, esimerkiksi muutokset

Asiakkaan osoitteessa. Asiakas vastaa siitä, että sen Toimittajalle

toimittamat tiedot ovat virheettömiä ja että tiedot ovat aina ajan tasalla.

Asiakas vastaa virheellisten tietojen aiheuttamista viivästyksistä,

tietoturvariskeistä ja muista mahdollisista riskeistä.

Asiakkaalla on vastuu siitä, että sillä on oikeus luovuttaa toimittajalle

edellä mainitut tiedot.

 

  1. Pilvipalveluohjelmiston toimitus

 

Toimittaja toimittaa Pilvipalveluohjelmiston Asiakkaan käyttöön sovitun

aikataulun mukaisesti tai, jos toimitusajasta ei ole tehty nimenomaista

sopimusta, kohtuullisessa ajassa Sopimuksen syntymisestä tai tilauksesta.

Asiakas on velvollinen tarkastamaan Pilvipalveluohjelmistoon liittyvät

palvelut, laitteet ja komponentit välittömästi toimituksen jälkeen.

Toimitus katsotaan hyväksytyksi, mikäli Asiakas ei kirjallisesti reklamoi

havaitsemistaan virheistä kahden (2) viikon kuluessa toimituksesta.

Asiakas vastaa Pilvipalveluohjelmiston tarkastamisen ja mahdollisen

reklamaation aiheuttamista kustannuksista itse.

Toimittajalla on oikeus periä Pilvipalveluohjelmistoon kohdistuvat maksut

myös siltä ajalta, kun Pilvipalveluohjelmistoa ei ole voitu toimittaa

Asiakkaasta johtuvasta syystä. Mikäli Pilvipalveluohjelmistoa toimitetaan

Asiakkaasta johtuvasta syystä sovitun toimitusajankohdan jälkeen,

Toimittajalla on oikeus päättää uusi toimitusajankohta.

 

  1. Immateriaalioikeudet ja palvelun käyttö

 

7.1 Käyttöympäristö

Asiakas vastaa siitä, että ohjelmistoja käytetään ainoastaan sallituissa

käyttöympäristöissä joita koskevat tiedot on ilmoitettu Sopimuksessa.

7.2 Palveluun sisältyvät laitteet tai lisäkomponentit

Toimittajan Asiakkaalle toimittamat laitteet ja lisäkomponentit ovat

Toimittajan ja/tai kolmannen osapuolen omaisuutta ja kaikki

immateriaalioikeudet ohjelmistoon kuuluvat Toimittajalle ja/tai

kolmansille osapuolille.

Asiakkaalle syntyy Sopimuksen voimassaolon ajaksi oikeus pitää laitteita ja

lisäkomponentteja hallussaan ja käyttää niitä omassa liiketoiminnassaan

edellytyksin, että Asiakas kulloinkin noudattaa Sopimuksen ehtoja ja

maksaa Sopimuksen mukaiset maksut.

Asiakkaalla ei ole oikeutta myydä, vuokrata tai muutoin luovuttaa laitteita

tai sen hallintaa kolmannelle osapuolelle taikka käyttää laitteita muuhun

kuin Sopimuksen sallimaan tarkoitukseen.

 

7.3 Asiakkaan ostamat laitteet

Laitteiden ja lisäkomponenttien omistusoikeus siirtyy asiakkaalle kun

kauppahinta on suoritettu täysimääräisesti. Asiakkaalle ei synny

omistusoikeutta laitteesta Toimittajan ja kolmannen osapuolen

ohjelmistoihin ja muuhun Pilvipalveluohjelmiston osiin. Asiakas saa

Pilvipalveluohjelmiston muihin osiin Sopimuksen ehtojen mukaisen

käyttöoikeuden. Asiakkaan ostamilla Laitteillä on kahdentoista (12)

kuukauden materiaali- ja valmistustakuu toimituspäivästä lukien.

7.4 Ohjelmistot ja dokumentit

Toimittajan tuottamien ohjelmistojen, asiakirjojen, testausaineiston ja -

tiedon sekä niiden muutettujen versioiden omistus- sekä

immateriaalioikeudet ovat Toimittajan tai kolmannen osapuolen

omaisuutta eikä Asiakkaalla ole ilman Toimittajan etukäteen antamaa

kirjallista suostumusta oikeutta kopioida, kääntää tai muuttaa aineistoa,

asiakirjoja tai ohjelmistoja taikka luovuttaa niitä kolmannen käyttöön,

taikka käyttää ohjelmistoja palvelujen tuottamiseen kolmansille

osapuolille, ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu.

 

Toimittaja myöntää Asiakkaalle oikeuden käyttää Toimittajan Sopimuksen

perusteella toimitettuja ohjelmistopalveluita ja palveluaineistoa

Sopimuksen voimassaolon ajan Asiakkaan liiketoiminnassa. Asiakkaalla

sekä asiakkaan lukuun toimivilla kolmansilla osapuolilla on kuitenkin

oikeus käyttää ohjelmistopalvelusta käyttöönsä saamaa Asiakkaan

aineistoa sisältävää aineistoa ja Asiakkaalle luotua aineistoa (esimerkiksi

raportteja) myös Sopimuksen päättymisen jälkeen. Käyttöoikeuden

päättyessä Asiakkaan on omalla kustannuksellaan joko palautettava tai

Toimittajan pyynnöstä tuhottava hallussaan olevat Toimittajan aineistot ja

tietovälineet sekä jäljennökset näistä.

7.5 Asiakkaan laitteet, ohjelmistot ja tietoliikenneyhteydet

 

Asiakas vastaa niiden laitteiden ja ohjelmistojen hankkimisesta ja

toimintakunnosta, jotka eivät sisälly Sopimuksen mukaiseen

Pilvipalveluohjelmistoon. Asiakas hankkii kaikki Pilvipalveluohjelmiston

tarvitsemat tietoliikenneyhteydet toimipaikoilleen ja vastaa niihin

liittyvistä kustannuksista.

 

  1. Palvelun käytettävyys ja käyttökatkot

 

Toimittaja ylläpitää Pilvipalveluohjelmiston käyttökunnossa Sopimuksen

mukaisesti ja korjaa palvelun virheet niin pian kuin mahdollista. Toimittaja

ei kuitenkaan takaa sitä, että Pilvipalveluohjelmisto on keskeytyksettä

käytettävissä eikä takaa virheen tai keskeytyksen korjauksen toteutumista

missään tietyssä määräajassa.

Toimittajalla on oikeus tilapäisesti keskeyttää Pilvipalveluohjelmisto, jos

se on tarpeen ohjelmistopäivitystä, korjaus- ja ylläpitotöitä tai

kehittämistä varten taikka siihen on muu perusteltu syy. Toimittaja pyrkii

ilmoittamaan Pilvipalveluohjelmiston käyttökatkosta etukäteen

Asiakkaalle. Toimittaja pyrkii siihen, että keskeytys jää lyhytaikaiseksi ja

siitä aiheutuu Asiakkaalle mahdollisimman vähän haittaa. Ennakkoilmoitus

tapahtuu joko palvelun käyttöliittymässä, Toimittajan kotisivuilla,

sähköpostilla tai erikseen sovitun mallin mukaisesti.

Toimittajalla on oikeus ilman ennakkoilmoitusta tilapäisesti keskeyttää

Pilvipalveluohjelmiston tuottaminen tietoturvaan liittyvän akuutin virheen

tai uhan takia. Toimittaja tiedottaa Asiakasta tilanteesta heti kun se on

mahdollista.

Toimittaja ei vastaa Pilvipalveluohjelmistoon liittyvien kolmansien

osapuolten palveluiden tai järjestelmien toimivuudesta, saatavuudesta tai

muista velvoitteista. Tällaisia palveluita ovat mm.:

(a) Toimittajan Pilvipalveluohjelmiston ulkopuoliset tietoliikenneyhteydet mukaan lukien

Asiakkaan myyntipisteiden tietoliikenneyhteydet

(b) tilityspalveluiden tarjoajien ja kortinmyöntäjien varmennusjärjestelmät ja niiden yhteydet

(c) Asiakkaan langalliset Internet-yhteydet, Asiakkaan langattomat yhteydet, langattomat tietoliikenneverkot

(d) muut mahdolliset kolmannen osapuolen tuottamat palvelut ja/tai palveluun liittyvät lisäkomponentit.

  1. Palvelun virhe ja virheiden korjaaminen

 

Pilvipalveluohjelmistossa katsotaan olevan virhe, jos se Toimittajan

vastuulla olevasta syystä olennaisesti poikkeaa Sopimuksessa

määritellyistä ominaisuuksista ja tämä poikkeama vaikeuttaa olennaisesti

Pilvipalveluohjelmiston käyttämistä.

Toimittajan vastuu Pilvipalveluohjelmiston virheestä rajoittuu Toimittajan

vastuulla olevan virheellisen palvelun virheen korjaamiseen niin kuin

edellä on sanottu.

Toimittajasta riippumattomasta tai Asiakkaan vastuulla olevasta syystä

aiheutuneen virheen korjaus ei sisälly Pilvipalveluohjelmistoon. Toimittaja

veloittaa erikseen korjaustyöstä, joka liittyy tällaiseen virheeseen, mukaan

lukien virheet jotka johtuvat
(a) palvelun virheellisestä käytöstä,

huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä palvelun käyttöä tai huoltoa

koskevien ohjeiden tai palvelun ympäristövaatimusten noudattamisessa,

or
(b) palvelun piiriin kuulumattomista laitteista, datayhteyksistä,

ohjelmistoista tai määrityksistä taikka muun kuin Toimittajan tekemästä

muutoksesta tai korjauksesta.

Toimittajan vastuu laitteen virheestä rajoittuu kohdassa 11 todettuun.

 

  1. Laitteen vahingoittuminen ja katoaminen

 

Asiakkaan tulee käsitellä laitteita huolellisesti ja siten, etteivät ne

vahingoitu tai katoa. Mikäli laite vahingoittuu tai katoaa, siitä on

viipymättä ilmoitettava Toimittajalle.

Asiakas on lisäksi velvollinen korvaamaan laitteen vahingoittumisesta tai

katoamisesta Toimittajalle syntyvät kustannukset ja vahingot. Laitteen

vahingoittumisesta tai katoamisesta aiheutuva Pilvipalveluohjelmiston

keskeytyminen ei vapauta Asiakasta Sopimuksen mukaisten

palvelumaksujen maksamisesta.

Asiakas vastaa siitä, että sillä on koko sopimuskauden ajan voimassaoleva

vakuutus, joka kattaa palveluun sisältyvät laitteet ja niihin mahdollisesti

liittyvät lisäkomponentit.

 

  1. Laitteen vaihto

 

Mahdollisissa laiterikkotapauksissa Asiakas sitoutuu toimittamaan

viallisen Laiteen viipymättä Toimittajalle. Toimittaja toimittaa Asiakkaalle

toimivan Laitteen vähintään kolmen (3) arkipäivän (ma-pe, arkipyhät pois

lukien) aikana.

Mikäli Toimittaja havaitsee, että Laitteen vika on aiheutunut esimerkiksi

tapaturmasta, ulkopuolisesta henkilöstä, tulipalosta, ilmastoinnin, sähkön

tai salaman aiheuttamista vioista tai häiriöistä, vesivauriosta tai muusta

tällaisesta syystä taikka muuttuneista käyttöolosuhteista tai Laitteen

käyttämisestä muuten kuin asianmukaisella tavalla, Laitteen

vaihtokustannukset veloitetaan Asiakkaalta.

Mikäli Toimittaja havaitsee, että asiakkaan ostaman Laitteen vika on

laitteen materiaali- ja valmistakuun piirissä, asiakkaalle toimitetaan uusi

Laite veloituksetta.

Toimittajalla on aina oikeus toimittaa Asiakkaalle rikkoutunutta Laitetta

uudempi versio Laitteesta.

Mikäli Pilvipalveluohjelmistoon valittu Laitemalli ei täytä määräaikaisen

sopimuskauden jälkeen kassakonealalla, verotuksessa tai

maksukorttialalla voimassa olevia tietoturvamäärityksiä tai standardeja,

niin Toimittajalla on oikeus vaatia Asiakasta vaihtamaan käytössä olevat

Laitteet korvaavaan malliin. Toimittaja ilmoittaa Asiakkaalle

vaihtotarpeesta heti kun on saanut asian tietoonsa. Asiakkaan tulee

vaihtaa Laitteet, viimeistään (6) kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun

asiasta on tiedotettu. Asiakas vastaa Laitteen vaihdosta aiheutuvista

kustannuksista.

Toimittajan vastuu Laitteen virheistä ja vioista on rajoitettu tässä

kohdassa määriteltyyn vaihtovelvoitteeseen.

 

  1. Maksut ja kulut

 

Asiakas sitoutuu maksamaan Pilvipalveluohjelmiston käytöstä kulloinkin

voimassa olevan Toimittajan hinnaston mukaiset avaus-, palvelu- ja muut

käsittelymaksut. Asiakas vastaa Sopimuksen nojalla saamansa Laitteen

toimitus-, kuljetus- ja muista kustannuksista.

Toimittajalla on oikeus muuttaa hintoja ja laskutusperusteita

ilmoittamalla siitä kirjallisesti Asiakkaalle vähintään kahta (2) kuukautta

ennen muutoksen voimaantuloa. Asiakkaalla on oikeus irtisanoa Sopimus

päättymään hinnanmuutoksen voimaantulohetkellä ilmoittamalla siitä

Toimittajalle kirjallisesti vähintään 30 päivää ennen hinnanmuutoksen

voimaantulohetkeä.

Mikäli palveluun vaikuttavassa lainsäädännössä, viranomaismääräyksissä

tai verotuksessa tapahtuu muutoksia, on Toimittajalla kuitenkin oikeus

välittömästi muuttaa hintojaan näiden aiheuttamaa kustannusvaikutusta

vastaavaksi. Toimittajalla on samanlainen oikeus muuttaa hintojaan, jos

kolmansien osapuolten ilmoittamat hinnankorotukset vaikuttavat tässä

Sopimuksessa

sovittuihin hintoihin.

 

Palvelumaksun laskutusväli on yksi (1) kuukausi kerrallaan etukäteen,

maksuaika on neljätoista (14) vuorokautta netto laskun päiväyksestä.

Laitekohtainen käsittelykulu, mahdollinen vaihtolaitemaksu ja postikulut

peritään laite- ja vaihtolaitetoimitusten yhteydessä.

Toimittajalla on oikeus periä Pilvipalveluohjelmistosta erääntyneet

saatavat viivästyskorkoineen ja perimiskuluineen Asiakkaan toimittamasta

vakuudesta tai ennakkomaksusta. Toimittaja ei maksa Asiakkaalle korkoa

ennakkomaksulle tai vakuudelle.

 

  1. Vakuus

 

Toimittajalla on oikeus tarkastaa Asiakkaan luottotiedot Sopimusta

solmittaessa ja sen aikana. Toimittajalla on Asiakkaan luottotietojen,

maksukäyttäytymisen tai muun vastaavan perustellun syyn vuoksi

saataviensa turvaamiseksi oikeus vaatia Asiakkaalta

Pilvipalveluohjelmistosta ennakkomaksua tai vakuutta esimerkiksi

pankkitalletuksen tai -takauksen muodossa. Asiakas sitoutuu

huolehtimaan vakuuden pysyvyydestä.

Toimittaja vapauttaa vakuuden viimeistään yhdeksänkymmenen (90)

päivän kuluttua Sopimuksen päättymisestä edellytyksin, että Asiakas on

suorittanut kaikki erääntyneet maksut Toimittajalle ja palauttanut Laitteet

Toimittajalle Sopimuksen mukaisesti.

 

  1. Turvallisuusvelvoitteet

 

Asiakas noudattaa ja vastaa siitä, että sen käyttämät Asiakkaan

alihankkijat noudattavat toiminnassaan Kansainvälisten korttijärjestöjen

asettamaa Payment Card Industry Data Security Standard (PCI DSS) -

nimistä tietoturvastandardia ja PCI DSS:n korvaavia myöhempiä

velvoittavia standardeja sekä tietoturvastandardien edellyttämiä

raportointi- ja auditointivelvoitteita.

Asiakas vastaa siitä, ettei Asiakas itse tai mahdollisesti käyttämänsä

alihankkija tallenna tai säilytä PCI DSS -tietoturvastandardin vastaisesti

korttinumero- tai muuta tietoturvastandardien vastaista dataa.

Toimittaja vakuuttaa, että Pilvipalveluohjelmisto täyttää

korttimaksamisen vaatimat sertifikaatit ja tietoturvavaatimukset

Kassakonelaitteistojen ja - ohjelmistojen osalta.



  1. Voimassaolo ja päättyminen

 

Pilot vaihe 30.9.2023 asti, jonka jälkeen jatkuu toistaiseksi voimassa olevana, mikäli ei irtisanota. Sopimus voidaan irtisanoa kummankin osapuolen toimesta esim. 3 kk:n irtisanomisajalla

Tilaaja voi säätää portaittaisen hinnoittelumallin mukaisesti vuokralla olevien laitteiden määrää ja myös olla vuokraamatta yhtään laitetta. Tällöin myös palveluveloituksia ei ole. Yksittäisen palvelun voimassaoloaika voi poiketa tämän Sopimuksen edellä

Sopimuksen irtisanominen on

tehtävä kirjallisesti.

Toimittajalla on oikeus irtisanomisaikaa noudattamatta välittömästi

purkaa Sopimus tai estää Pilvipalveluohjelmiston käyttö, jos 

(a) Asiakas ei

ole maksanut erääntynyttä laskuaan kolmenkymmenen (30) päivän

kuluessa laskun eräpäivästä; 

(b) Asiakas rikkoo Sopimuksen ehtoja tai ei

enää täytä kohdassa 4 mainittuja Pilvipalveluohjelmistoon liittymisen

edellytyksiä; 

(c) Asiakas on haettu konkurssiin tai yrityssaneeraukseen tai

se on asetettu selvitystilaan tai Asiakas on muutoin todettu yleisesti

kyvyttömäksi vastaamaan sopimusvelvoitteistaan; 

(d) Toimittajalla on

perusteltua syytä epäillä, että Asiakas toimii lainvastaisesti, Asiakas

käyttää Pilvipalveluohjelmistoa, laitteita, maksukortteja tai korttitietoa

lainvastaiseen toimintaan, lainvastaisella tavalla tai muuten tavalla, joka

saattaa aiheuttaa vahinkoa Toimittajalle, kortinhaltijoille tai kolmansille

osapuolille; tai 

(e) Asiakas aiheuttaa häiriöitä Toimittajan

Pilvipalveluohjelmistolle tai muille Pilvipalveluohjelmiston käyttäjille,

muuttaa Pilvipalveluohjelmiston toiminnallisuuksia tai käyttää

Pilvipalveluohjelmistoa Toimittajan ohjeiden vastaisesti.

 

Asiakkaalla on oikeus purkaa Sopimus, jos Pilvipalveluohjelmisto poikkeaa

olennaisesti sovitusta, eikä Toimittaja korjaa puutetta tai uusi toimitusta

kohtuullisessa ajassa Asiakkaan kirjallisesta huomautuksesta, taikka jos

Pilvipalveluohjelmiston toimitus viivästyy kohtuuttomasti Toimittajan

tuottamuksesta johtuvasta syystä. Asiakkaan purkuoikeus koskee

Pilvipalveluohjelmiston virheellistä tai viivästynyttä osaa.

Toimittajalla on oikeus lopettaa Pilvipalveluohjelmiston tai sen

ominaisuuden tuottaminen perustellusta syystä. Toimittajalla on tällöin

oikeus irtisanoa Sopimus lopetettua palvelua tai ominaisuutta koskevin

osin ilmoittamalla tästä Asiakkaalle kohtuullisessa ajassa etukäteen.

 

  1. Palvelun keskeyttäminen

 

Toimittajalla on oikeus kohdan 16 purkuoikeuden sijasta tai sen lisäksi

estää Pilvipalveluohjelmistoiden käyttö ja estää kirjautuminen Asiakkaalta

tai Asiakkaan yksittäiseltä Laitteelta. Toimittaja ilmoittaa tämän kohdan

mukaisista toimenpiteistä ilman aiheetonta viivytystä Asiakkaalle.

 

  1. Sopimuksen päättymisen vaikutukset

 

Asiakas sitoutuu omalla kustannuksellaan palauttamaan palveluun

sisältyvän Laitteen Toimittajalle 30 päivän kuluessa Sopimuksen

päättymisestä. Lisäksi Asiakas sitoutuu hävittämään kaikki Sopimuksen

nojalla käyttöönsä saamat Laitteeseen liittyvät ohjelmat sekä niiden

mahdolliset varmuuskopiot. Asiakkaan tulee noudattaa Toimittajan

kulloinkin antamia erillisohjeita hävittämisestä. Jos Asiakas ei palauta

palveluun sisältyvää Laitetta tai hävitä ohjelmia, Toimittajalla on oikeus

hakea Laite ja hävittää ohjelmat Asiakkaan kustannuksella tai laskuttaa

Asiakkaalta Laitteen hinta.

Pilvipalveluohjelmistoon liittyviä maksettuja palvelumaksuja ei

Sopimuksen päättyessä palauteta. Mikäli Sopimus päättyy Asiakkaasta

johtuvasta syystä Sopimuksen ollessa määräaikaisena voimassa,

Toimittajalla on oikeus laskuttaa kaikki jäljellä olevan sopimuskauden

palvelumaksut Sopimuksen päättyessä.

 

  1. Vastuunrajaukset

 

Toimittaja ei vastaa Pilvipalveluohjelmistosta Asiakkaalle aiheutuvista

välillisistä vahingoista, kustannuksista tai tappioista. Toimittaja ei vastaa

Asiakkaalle vahingoista, jotka syntyvät Sopimuksen mukaisen

Pilvipalveluohjelmiston keskeytyksestä tai pitkittymisestä. Toimittajan

vahingonkorvausvastuu välittömien vahinkojen osalta rajoittuu määrään,

joka enimmillään vastaa Asiakkaan Laitteesta kolmen (3) kuukauden ajalta

Sopimuksen mukaan maksamia palvelumaksuja.

Toimittaja ei vastaa Laitteiden jakelu- tai toimitusaikatauluista. Toimittaja

ei myöskään ole vastuussa laitevalmistajien toimitusaikatauluista.

Toimittaja ei vastaa Asiakkaan vastuulla olevista syistä tai Toimittajasta

riippumattomista virheistä tai häiriöistä aiheutuneista kustannuksista tai

vahingoista Asiakkaalle tai kolmannelle osapuolelle. Toimittajalla on

oikeus veloittaa edellä mainittujen kaltaisten virhetilanteiden korjauskulut

täysimääräisesti.

 

  1. Ylivoimainen este

 

Kumpikaan tämän Sopimuksen osapuolista ei vastaa viivästyksistä tai

vahingoista, jotka johtuvat osapuolen vaikutusmahdollisuuksiensa

ulkopuolella olevasta esteestä, jota osapuolen ei kohtuudella voida

edellyttää ottaneen huomioon Sopimuksen tekohetkellä ja jonka

seurauksia osapuoli ei myöskään kohtuudella olisi voinut välttää tai

voittaa. Ylivoimaisiksi esteiksi katsotaan mm. palveluestohyökkäys,

tulipalo, sota, kapina, pakko-otto, mellakka, takavarikko, lakko, sulku,

boikotti, muu työtaistelu, myös silloin kun Sopimuksen osapuoli on itse

sen kohteena tai siihen osallisena ja yleisen tietoliikenteen tai

maksuliikenteen keskeytys. Osapuolet sitoutuvat viipymättä ilmoittamaan

ylivoimaisesta esteestä kirjallisesti toiselle osapuolelle, samoin kuin

esteen lakkaamisesta.

 

  1. Salassapito

 

Kumpikin osapuoli sitoutuu käsittelemään luottamuksellisina toisen

osapuolen antamat luottamuksellisiksi ymmärrettävät tiedot, neuvottelut

ja asiakirjat. Toimittajalla on kuitenkin oikeus luovuttaa Asiakasta koskevia

luottamuksellisia tietoja kolmansille osapuolille, jos ja siltä osin kuin tämä

on välttämätöntä järjestelmän ylläpitämiseksi tai Pilvipalveluohjelmiston

tuottamiseksi ja jatkuvuuden turvaamiseksi.

Toimittajalla on oikeus luovuttaa Pilvipalveluohjelmistossa käsiteltäviä

luottamuksellisia maksutapahtumatietoja asiakaspalvelua tuottavalle

kolmannelle osapuolelle siinä laajuudessa kuin asiakaspalvelun

tuottaminen edellyttää.

Salassapitovelvoite on voimassa Pilvipalveluohjelmistosopimuksen

voimassaoloajan sekä viisi (5) vuotta Sopimuksen päättymisen jälkeen,

jollei laissa ole joidenkin tietojen osalta säädetty pidempää

salassapitoaikaa.

Osapuolet sitoutuvat erityisesti pitämään salassa korttitiedot ja

huolehtimaan siitä, etteivät ne joudu ulkopuolisten tietoon. Tämä

velvollisuus pysyy voimassa Sopimuksen ja muiden

salassapitovelvoitteiden päättymisestä huolimatta.

 

  1. Sopimuksen siirtäminen

 

Asiakkaalla ei ole oikeutta siirtää Sopimusta kolmannelle osapuolelle

ilman Toimittajan etukäteen antamaa kirjallista suostumusta. Toimittajan

hyväksymästä Sopimuksen siirrosta peritään Pilvipalveluohjelmiston

hinnaston mukainen Sopimuksen siirtomaksu Asiakkaalta.

Toimittajalla on oikeus siirtää Sopimuksen mukaiset oikeutensa ja

velvoitteensa osin tai kokonaisuudessaan kanssaan samaan konserniin

kuuluvalle yhtiölle sekä yritysjärjestelyn tai liiketoimintakaupan

yhteydessä kolmannelle osapuolelle ilmoittamalla siirrosta etukäteen

Asiakkaalle erikseen. Toimittajalla on lisäksi oikeus siirtää Sopimukseen

perustuvat saatavansa kolmannelle.

 

  1. Sovellettava laki ja riitojen ratkaisu

 

Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Sopimuksesta aiheutuvat

riitaisuudet pyritään ratkaisemaan osapuolten välisin neuvotteluin. Jos

neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen, riidat ratkaistaan suomen

kielellä Tampereen käräjäoikeudessa.

 

  1. Sopimusehtojen voimassaolo

 

Nämä Sopimusehdot tulevat voimaan 1.1.2023 ja ovat voimassa

toistaiseksi. Näitä Sopimusehtoja sovelletaan 1.1.2023 ja sen jälkeen

solmittuihin sopimuksiin.

Toimittaja voi muuttaa näitä Sopimusehtoja. Asiakkaalle tiedotetaan

uusista Sopimusehdoista vähintään kaksi (2) kuukautta ennen niiden

voimaantuloa kirjallisesti. Jos muutos ei johdu laista, asetuksesta,

viranomaisen määräyksestä tai päätöksestä ja muutos on Asiakkaalle

epäedullinen, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa Sopimus päättymään

muutoksen voimaantulohetkenä ilmoittamalla siitä kirjallisesti vähintään

30 päivää ennen muutoksen voimaantuloa.

 

  1. Referenssioikeus

Ellei toisin sovita Toimittajalla on oikeus käyttää Asiakkaan nimeä referenssinä. Referenssioikeus antaa oikeuden antaa yleisluontoinen kuvaus Asiakkaalle toimitetusta Palvelusta ja muista Asiakkaalle suoritetuista töistä. Toimittajalla on oikeus mainita Asiakas markkinoinnissa Toimittajan Asiakkaana.
Toimeksiantajalla on oikeus kieltää toimi- tai markkinointinimensä käyttäminen referensseissä.